Sähkölaitteiden valmiustilakulutus

Sähkölaitteiden valmiustila- eli stand-by-käyttö on lisääntynyt kauko-ohjaimien käytön lisäännyttyä. Nykyisin sähkölaitteet jätetään valmiustilaan pitkiksi ajoiksi, ja laitteet kuluttavat sähköä koko valmiustilassa olonsa ajan. Ennen vanhaan esimerkiksi televisio sammutettiin aina laitteen virtakytkimestä, kun television katselu lopetettiin, kun nyt saatetaan televisio, videot, stereot ja tietokoneet jättää valmiustilaan jopa lomien ajaksi. Vaikka sähkölaitteet on kytketty pois päältä valmiustilaan, kuluttavat ne aina sähköä pistokkeen ollessa seinässä.

Laitekohtaisesti valmiustilakulutus on usein vähäistä, mutta monien kodin laitteiden yhteinen valmiustilakulutus voi olla jopa 5 - 10 %:iin kodin sähkön kokonaiskulutuksesta. Tämä osuus sähkön kulutuksesta lisääntyy, kun uusia valmiustilalaitteita hankitaan koteihin ja yhä useammissa laitteissa on valmiustilaominaisuus.

Televisiot, tietokoneet, tulostimet, stereot ja muut kodin sähkölaitteet kannattaa sulkea laitteen virtakytkimestä, jotta sähköä kuluttava valmiustila saadaan pois päältä. Esimerkiksi videon ja muiden sellaisten sähkölaitteiden, joiden on päivän mittaan vähäistä, stand-by-tila kuluttaa enemmän sähköä kuin videon varsinainen käyttö.

Useimmat laitteet kannattaa kytkeä pois päältä laitteen virtakytkimestä, kun mennään illalla nukkumaan tai kun kotoa poistutaan päiväksi työhön tai pidemmäksi ajaksi esimerkiksi lomalle. Varsinkin viihde-elektroniikkalaitteet (televisiot, stereot tms.) kannattaa sammuttaa. Videolaitteen kytkeminen pois päältä voi olla hankalaa, sillä sen pistotulppa pitäisi irrottaa seinästä, jos haluaisi lopettaa laitteen sähkön kulutuksen. Videoiden lisäksi ongelmia aiheuttavat muutkin laitteet, joiden säädöt ja asettelut katoavat, kun virta on pitkään poissa. Tällöin joutuisi ennen käyttöä säätämään asettelut uudelleen.

Yleensä kelloilla varustetut kotitalouden laitteet, kuten mikroaaltouuni, pesukoneet, kuivaajat, liedet jne. kuluttavat myös jatkuvasti energiaa, mutta niiden kytkeminen pois kokonaan päältä ja asettelujen säätäminen jokaisen käyttöönoton yhteydessä voi olla työlästä.

Akkukäyttöisten laitteiden laturit - esimerkiksi matkapuhelinten laturit - on järkevää irrottaa seinästä latauksen jälkeen. Monet laturit kuluttavat virtaa, vaikka laitetta ei ladatakaan.

Aina kun vain on sähkölaitteiden järkevän käytön kannalta mahdollista, kannattaa katkaista virta sähkölaitteen virtakytkimestä. Myös paloturvallisuus paranee, kun sähkölaitteissa ei ole virta jatkuvasti päällä.